torstai 23. tammikuuta 2014

D. I. Y. - vanha sohva, uusi look

Takkahuoneen sohva on meillä jo kauan
odottanut jotain muutosta. Sohvassa itsessään
ei ole mitään vikaa, etenkin kun on vuodesohva,
niin toimii tarvittaessa myös vierasvuoteena.
Punainen väri vaan on itseä kyllästyttänyt jo pidempään
ja lisäksi kangas on sitä laatua, joka imaisee mm. kissankarvat 
niin, että imurillakaan niitä ei kokonaan pois saa. 

Jo aiemmin ostin kirpulta puuvillaisen päiväpeiton, 
joka onkin jo peittänyt sohvan istuinosaa ja selkänojaa.
Nettikirpulta löytyi sitten väriltään sopivat 
vanhat verhot, joista harsin pussit tyynyjen ympärille. 

Kuvistakin näkyy, että kangas on tosiaankin harsittu, 
ompelukoneeni sanoi sopimuksen irti, joten 
odottelen anopin konetta lainaksi....

Tohkeissani en tullut ottaneeksi kunnon "ennen" kuvaa, 
mutta tässä vielä näkyy punaista. 


 Jälkeen....





Hassua laittaa kuvia keskeneräisestä projektista, 
mutten malttanut, kun olen itse kovin tyytyväinen. 
Koko huone jotenkin raikastui. 
Ja "rojektille" tuli hintaa hitusen reilut 20 euroa. Ei paha.

 Moni on askarrellut vessapaperin hylsyistä vaikka mitä hienouksia, 
piti sitten minunkin kokeilla. 
Tylsästi tein vain yksinkertaisia kukkia. 
Kukat kädessä sitten kuljeskelin ympäri taloa miettien mihin ne laittaa. 
Juniori tätä katsellessa kysyi 
"mikset liimaa niitä päällekkäin ja laita ikkunaan?"
Niinpä. 


Pirteää loppuviikkoa!

Jaana

4 kommenttia:

  1. Halpa ja upea uudistus! Vaaleaan sohvaan sopiikin sitten monenlaiset sohvatyynyt ilmettä raikastamaan :) Mukavaa viikonloppua!

    VastaaPoista
  2. Oletpa kätevä käsistäsi...sohvasta tuli hieno!

    VastaaPoista
  3. Sohvasta tuli hieno, ja tuo vessapaperirullakoriste on tosi kiva! :)
    Hyvää viikonloppua! :)
    http://vainelamaa-puppis.blogspot.fi/

    VastaaPoista
  4. No jopas tuli hienon näköinen! Ja tuo vessapaperihylsykoriste, ei ihan heti uskoisi mistä on tehty!

    VastaaPoista