tiistai 23. kesäkuuta 2015

Pöytädilemma...

Mitenkäs se taas menikään, 
ahneella on p****nen loppu tai jotain.....

Rippijuhliin hommasin pirtinpöydän penkkeineen, 
taisi jossain kuvassa vilahtaakin muttei
sen paremmin osunut linssin eteen, 
kun tiedossa oli, että jatkaa heti juhlien jälkeen matkaansa. 
Vai jatkaako? Vielä se terassilla nököttää hakijaansa odotellen. 

Eikä silti, että kyseinen pirtinpöytä olisi juhliin koskaan 
päätynytkään, kun ehdin välissä törmätä Namuun
joka passasikin juhlapöydäksi paaaaaljoooon paremmin. 

No, nyt kun juhlat on juhlittu
seisoo meidän "ruokalassa" siis kaksi pöytää. 
Vaan kumpi vai kampi jää? 
Itse haluaisin jättää molemmat, kun tilaa on
mutta I. Säntä ei ole ihan samoilla linjoilla.....


Tykkään kovasti tuosta meidän vanhasta pöydästä
mutta myös Namussa on puolensa. Eilen innostuin ihan vain hiukan
kurkkaamaan mitä Namun punaisen kuoren alta löytyy,
hups, lähtikin kaikki punainen, joten pitää keksiä jotain tilalle.
Namu on himpun verran toista pöytää korkeampi,
mutta äkkiäkös siihen tottuisi.
Namussa jalat ovat leveämmällä,
joten kaksi tuolia mahtuu hyvin vierekkäin,
toisin kuin toisen pöydän kanssa.


Hmm, täytyy vääntää ja kääntää,
sekä pöytiä että I. Säntää....

Terkkusin, Jaana


6 kommenttia:

  1. Onneksi en ole noin vaikean valinnan edessä. Kummatkin omalla tavallaan kauniita :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Näinpä, molemmissa hyvät ja huonot puolensa, mietinnässä myös jonkinlainen yhdistelmä näistä kahdesta...

      Poista
  2. Namussa vaan on jotakin..no, namua.. onneks mun ei tartte päätöstä tehdä ja mä luulen, et mä pitäisin kummatkin jos vois..

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Nii..i, Namussa on jotakin..... mutta niin on tuossa toisessakin...

      Poista